Valmentajan päivä 25.9.

21.9.2023

Kokonaisvaltainen valmennus valmennuskulttuurimme vahvuutena

Tiedote. Julkaistu 11.9.2023 

Suomen Valmentajat


Valmentajan päivä 25.9. tarjoaa tänäkin vuonna hienon mahdollisuuden pysähtyä valmentajuuden äärelle ja kiittää urheiluvalmentajia. Tänä vuonna kiitoksia Valmentajan päivänä jaetaan jo viidettä kertaa ja teemapäivä on maailmanlaajuinen.

Suomalaisessa valmennuksessa ja valmennuskulttuurissa on paljon hyvää. Sen tuo esiin myös Meidän urheilu -kehitysprosessi, jonka tavoitteena on vauhdittaa suomalaista valmennuskulttuuria kohti ihmislähtöistä tapaa valmentaa. Suomalaisessa valmennuskulttuurissa on aina ollut erittäin hyviä ja osaavia valmentajia ja Meidän urheilun avulla edistetään laadukkaan valmennuksen vahvistumista entisestään. 

Vuoden 2022 aikana Meidän urheilussa toteutettiin laaja keskustelu suomalaisen valmennuskulttuurin vahvuuksista. Urheilutoimijoiden mukaan Suomessa vahvuuksia ovat erityisesti yhteistyö ja yhteisöllisyys, ammattimaisuus sekä urheilun kuuluminen kaikille.  

Marko Viitanen on ollut mukana suomalaisessa urheilussa erilaisissa rooleissa pitkän aikaa. Nykyään Suomen Urheiluopistolla urheilun osaamisyhteisön valmentajan roolissa toimivan Viitasen mukaan suomalaisessa valmennuskulttuurissa vahvuutena on erityisesti suomalainen valmennusosaamisen malli, esikuvavalmentajat sekä pedagogisen osaamisen esikuvallisuus. 

- Suomessa on pitkään vaikuttanut suomalaisen valmennusosaamisen malli, jossa näkyy kokonaisvaltainen osaaminen. Valmentajan tulee osata lajin sisältöä, valmentamisen taitoa käytännön toiminnassa ja sitten valmentajia on opetettu itsensä kehittämisen taitoihin. Lisäksi meillä on hyviä esikuvavalmentajia, joilla kyky saada urheilija ja oma tiiminsä onnistumaan, kertoo Viitanen.  

Kuten kaikissa asioissa, jatkuvaa kehittämistäkin tarvitaan, jotta varmistetaan urheilun vetovoima sekä menestys. Meidän urheilun määrittelyvaiheen selvityksessä suomalaisessa valmennuskulttuurissa urheilutoimijat toivovat näkevänsä enemmän ihmislähtöistä ja vastuullista valmentamista.

Viitanen haluaa tulevaisuudessa nähdä enemmän erityisesti johtamisosaamista ja hyvää tiimivalmentamista sekä lisää ammattilaisia suomalaisessa valmennuskentässä.

- Yleistä johtamisosaamista tulee lisätä valmentajilla tulevina vuosina sekä tiimissä toimimista. Vaativimmissa valmennustehtävissä täytyisi ihan täysillä heittäytyä siihen valmennukseen ja pitäisi olla mahdollisuuksia ihan täysillä olla valmentaja ja ammatikseen tehdä sitä. Valmentajat tekevät enemmän myös yhteistyötä eri alojen osaajien kanssa, joka taas tuo sitä johtamisosaamista esille.

Sari Tuunainen, toiminnanjohtaja, Suomen Valmentajat 050 3282036

Lisätietoja