Harrastamisen Suomen mallin avustukset myönnetty.

8.6.2021

Harrastamisen Suomen mallin avustukset on nyt myönnetty Aluehallintovirastojen toimesta. Kaiken kaikkiaan Suomen mallin toteuttamiseen jaettiin yhteensä 17 043 200 euroa, joista Itä-Suomeen 1 561 600 euroa 31 hakijalle. 

Pohjois-Karjalasta avustusta saivat Joensuun kaupunki, Kiteen kaupunki, Kontiolahden kunta, Lieksan kaupunki, Liperin kunta, Outokummun kaupunki, Polvijärven kunta sekä Tohmajärven kunta. 

Me Pokalilla olemme myös mukana Harrastamisen Suomen mallin toteuttamisessa. Käy katsomassa Tussitaikureiden Youtube-video, jossa kerrotaan, mitä me muun muassa tehdään. 

Lisätietoja

Lisätietoa Harrastamisen Suomen mallista löytyy Aluehallintoviraston sivuilta alla olevan linkin kautta. 

Aluehallintovirasto, logo.