Liikunnan aluejärjestöt tarjoavat VOK 1 tasolle koulutusta. Tavoitteena on luoda perusta yksittäisen harjoituskerran laadukkaaseen toteuttamiseen. Koulutus koostuu teemakoulutuksista, joista kolme koulutusta on suunnattu vain aikuisten harrasteliikunnan ohjaajille ja viisi vain lasten valmentajille, muut osiot sopivat kaikille. Teemakoulutusten kesto vaihtelee 2-7 tunnin välillä ja sen lisäksi niihin liittyy oppimistehtäviä.

Koulutukseen osallistuja voi halutessaan osallistua yksittäisiin teemakoulutuksiin oman kiinnostuksen mukaan. Koko VOK I tason suorittaakseen koulutukseen osallistuja suorittaa 50 tunnin yleisopintojen (oman valinnan mukaan) lisäksi lajiliiton edellyttämät lajiopinnot. Osa lajiliitoista toteuttaa VOK -koulutukset itsenäisesti ja osa yhteistyössä liikunnan aluejärjestöjen kanssa. HUOM! Koulutukseen osallistujan kannattaa etukäteen varmistaa omasta lajiliitosta/ koulutuksen järjestäjältä, hyväksyykö lajiliitto alue VOK:n osaksi omaa koulutusjärjestelmää.

 

POKALIN TARJOAMAT 1-TASON VALMENTAJA- JA OHJAAJAKOULUTUKSET

 

Kannustava valmentaja ja ohjaaja (3 h)

Harjoitusten ilmapiiri on keskeisin tekijä lasten harjoituksessa viihtymisen ja uuden oppimisen kannalta. Kannustava ohjaaja ja valmentaja voi omalla toiminnallaan luoda innostavan ja positiivisen ilmapiirin harjoituksiin.

Koulutuksen tavoitteena on perehdyttää ohjaajat ja valmentajat hyvän ilmapiirin syntymiseen vaikuttaviin tekijöihin sekä ryhmän erilaisten yksilöiden huomioimiseen harjoitustilanteessa. Koulutuksessa pohditaan myös valmentajan ja ohjaajan omaa koulutuspolkua.

 

Ihmisen elinjärjestelmät ja harjoittelu (3 h)

Hyvällä valmentajalla on kokonaiskäsitys elimistöstä, joka koostuu useista keskenään toimivista elinjärjestelmistä. Osaava valmentaja ymmärtää psykofyysisen kokonaisuuden ja sen vaikutuksen terveyttä edistävässä harjoittelussa.

Koulutuksen tavoitteena on, että valmentaja tietää ihmisen elinjärjestelmien rakenteen ja toimintamekanismin pääkohdat sekä ymmärtää niiden merkityksen harjoittelussa.

 

Oppiminen ja opettaminen harjoitustilanteessa (3 h)

Valmennus ja ohjaaminen ovat opettamista valmennustilanteessa. Urheilijan oppiminen tapahtuu valmennustilanteessa valmentajan opettamisen seurauksena.

Koulutuksessa käydään läpi opettamisen ja oppimisen taidot, palautteenannon eri tavat ja valmennuksen eri tyylit sekä valmennustilanteen organisointiin liittyviä tekijöitä. Koulutuksen tavoitteena on, että valmentaja tuntee oppimisen ja opettamisen perustaidot ja ymmärtää ryhmän koostumuksen sekä erilaisten valmennus-/ohjaustyylien vaikutuksen valmentamiseen ja ohjaamiseen.

 

Herkkyyskausien huomiointi harjoittelussa (3 h)

Koulutuksessa perehdytään 7 - 15 -vuotiaiden fyysiseen ja psyykkiseen kehittymiseen ja herkkyyskausien huomioimiseen harjoittelussa ja harjoittelun suunnittelussa. Koulutuksessa mietitään myös, miten ohjaaja ja valmentaja voi edistää lasten ja nuorten terveyttä ja hyvinvointia.

 

Liikunnallinen ja urheilullinen elämäntapa (3 h)

Lasten ja nuorten liikunnan ja harjoittelun keskeinen tavoite on kasvattaa heitä kohti liikunnallista elämäntapaa, joka kantaa läpi koko elinkaaren.

Koulutuksessa käydään läpi liikunnalliseen elämäntapaan vaikuttaiva tekijöitä elinkaaren eri vaiheissa. Koulutuksen muina teemoina ovat elimistön kehittyminen eri ikävaiheissa sekä drop-out -ilmiö ja sen ehkäiseminen. Koulutuksen tavoite on, että valmentaja tietää ihmisen kasvun ja kehittymisen vaiheet koko elämänkulun ajalta sekä eri ominaisuuksien kehittymisen herkkyyskaudet ja osaa huomioida niitä kohderyhmänsä harjoittelun suunnittelussa ja toteutuksessa.


Taitoharjoittelu (3 h)

Monipuolinen harjoittelu ja liikunta luovat hyvän pohjan eri tavoitteilla liikkuville ja urheileville. Hyvä valmentaja ymmärtää monipuolisen taitoharjoittelun merkityksen ja osaa rakentaa harjoituksista monipuolisia ja liikunnallisia perustaitoja kehittäviä.

Koulutuksen tavoitteena on, että valmentaja ymmärtää monipuolisen taitoharjoittelun merkityksen ja tietää, mitä ovat liikunnalliset perustaidot ja miten niitä harjoitetaan.

 

Psyykkiset ja sosiaaliset ominaisuudet valmennuksessa  (2 h)

Valmentajan ymmärrys psyykkisistä ja sosiaalisista ominaisuuksista ovat onnistuneen valmennustapahtuman edellytyksiä. Hyvä valmentaja tukee ja vahvistaa urheilijan innostusta, itsetuntoa, itseluottamusta sekä keskittymiskykyä.

Koulutuksen tavoitteena on, että valmentaja ymmärtää oman roolinsa urheilijan innostuksen, itsetunnon itseluottamuksen ja keskittymiskyvyn tukemisessa ja vahvistamisessa ja osaa huolehtia siitä, että valmennustapahtumassa vallitsee positiivisen tekemisen meininki ja liikkumisen ilo.


Fyysinen harjoittelu (7 h)

Hyvä valmentaja tietää monipuolisen, laadukkaan ja määrällisesti sopivan sekä eri herkkyyskausille sopivan ominaisuusharjoittelun merkityksen urheilijan kehittymiselle.  Koulutuksen tavoitteena on, että valmentaja hallitsee voiman, nopeuden, kestävyyden ja liikkuvuuden kehittämisen pääperiaatteet ja ymmärtää, mitä ovat turvalliseen harjoitustilanteeseen liittyvät tekijät.

 

Eettinen harjoittelu (2 h)

Hyvä valmentaja tiedostaa oman roolinsa ja merkityksellisyytensä ohjattaviensa kokonaisvaltaiselle kasvulle ja hyvinvoinnille. Hän osaa kohdella kaikkia tasapuolisesti ja reilusti ja ymmärtää ohjattaviensa arvon ihmisenä. 

Koulutuksen tavoitteena on, että valmentaja ymmärtää oman vastuunsa ja valmentajan esimerkin vaikutuksen valmennettaviin sekä osaa toteuttaa reilun pelin periaatteita käytännössä. Koulutuksessa pohditaan myös, mitä eettisyys ja kokonaisvaltaisuus liikunnassa ja urheilussa tarkoittavat.

 

Valmentajana ja ohjaajana kehittyminen (2 h)

Kyky oman toiminnan ja osaamisen arviointiin sekä pyrkimys itsensä kehittämiseen ovat hyvän ja ammattitaitoisen valmentajan ja ohjaajan tunnusmerkkejä. Koulutuksessa käydään läpi omaa ajankäyttöä, toiminnan suunnittelua, arviointia ja tehtävien priorisointia. Koulutus antaa konkreettisia työkaluja oman ajankäytön suunnitteluun ja hallintaan. Koulutuksen tavoitteena on, että valmentaja oppii tiedostamaan oman toiminnan suunnittelun ja arvioinnin merkityksen valmentamiseen ja ohjaamiseen sekä sen vaikutuksen omaan jaksamiseen ja hyvinvointiin.

 

Tunne ja vuorovaikutustaidot valmennuksessa (2 h)

Valmennustilanne on aina vuorovaikutustilanne valmentajan ja urheilijan/urheilijoiden välilä. Hyvät vuorovaikutustaidot ovat edellytys tietojen ja taitojen välittymiselle valmentajan ja urheilijan välillä. Tunteiden tunnistaminen edesauttaa valmentajaa vuorovaikutustilanteessa onnistumisessa.

Koulutuksessa käydään läpi tunteiden tunnistamista, itseilmaisun ja kuuntelemisen taitoja ja valmentajan merkitystä hyvän ilmapiirin luomiselle sekä pelisääntöjä valmennuksessa ja ohjauksessa. Koulutuksen tavoitteena on, että valmentaja tuntee tunne- ja vuorovaikutustaitojen perusteet sekä ymmärtää avoimen ja luottamusta synnyttävän ilmapiirin merkityksen valmennuksessa.

 

Harjoittelun suunnittelu ja arviointi (3 h)

Harjoittelun suunnittelu ja arviointi ovat laadukkaan valmennuksen ja ohjauksen kulmakiviä. Jokaisella harjoituksella tulee olla etukäteen mietityt tavoitteet ja suunnitelma, miten tavoitteisiin päästään. Valmentajan tulee myös arvioida tavoitteiden toteutumista.

Koulutuksessa käydään läpi yksittäisen harjoituskerran suunnitteluun ja tavoitteiden asetteluun sekä arviointiin liittyviä tekijötä ja rakennetaan yhdessä mallitunti tuntisuunnitelmalomaketta apuna käyttäen.

Koulutuksen tavoitteena on, että valmentaja osaa suunnitella ja toteuttaa yksittäisen harjoitus- tai ohjaustapahtuman yleisellä tasolla ja ymmärtää arvioinnin ja seurannan yleiset periaatteet.