Pokali jatkaa työllistämistä urheiluseuroille

10.1.2020

Pohjois-Karjalan Liikunta ry (Pokali) auttaa maakunnan urheiluseuroja jatkossakin työllistämään palkkatuella työntekijöitä seurojen monipuolisiin työtehtäviin. Työnantajina toimivat urheiluseurat, joiden valtuuttamina Pokali hoitaa palkkatukeen liittyviä asioita heidän puolestaan aina palkanmaksua myöten.

Pokalin työllistämistoiminta rahoitetaan toistaiseksi pääosin Pokalin omalla rahoituksella sekä kuntarahoituksella. Jos Pohjois-Karjalan te-toimisto avaa alkuvuodesta työllisyyspoliittisen hankehaun työllisyyttä edistävään toimintaan, Pokali tulee hakemaan avustusta työllisyyden hoitoon tätä kautta.

Pokali on valinnut työllisyysasiantuntijaksi 10.1.2020 alkaen kasvatustieteen kandidaatti Jouni Lehtimäen Joensuusta. Hänen tehtäviinsä kuuluvat mm. urheiluseurojen palkkatukipaikkojen maakunnallinen koordinointi, yhteydenpito työllistäviin seuroihin, TE –toimistoon, kuntiin ja muihin työllisyystoimijoihin, palkkatuella urheiluseuroihin palkattavien työntekijöiden työsuhteeseen ja palkanmaksuun liittyvien asioiden hoitaminen sekä työllistettyjen henkilöiden avoimille työmarkkinoille ja/ tai koulutukseen ohjaavan yksilövalmennuksen suunnitteleminen ja toteuttaminen yhteistyössä eri toimijoiden kanssa.

Työllisyysasiantuntija Jouni Lehtimäen tavoittaa puhelimitse 050 3995508 tai spostitse jouni.lehtimaki@pokali.fi.

 

Lisätietoja asiasta antaa

Jari Hurskainen

aluejohtaja, Pohjois-Karjalan Liikunta ry

Rantakatu 35, 80100 Joensuu,    

puh. +358 40 546 5236

jari.hurskainen@pokali.fi

www.pokali.fi |Facebook |Instagram